Painoindeksi ei kerro kaikkea

Painoindeksin (BMI) periaatteena on määritellä ihmisellä normaali paino, jossa kehon olisi mahdollisimman terveellistä olla. Normaali painoindeksi on mitä tahansa 18.5-25 välillä. Eli esimerkiksi 165 cm pitkällä naisella paino on normaali, kun se on välillä 50.4-68.1 kg. Painoindeksissä paino jaetaan pituuden “neliöllä” (eli pituus × pituus). Netistä löytyy kuitenkin helposti laskureita, jotka tekevät laskutoimituksen puolestasi. Painoindeksissä on kuitenkin omat ongelmansa, koska siitä ei saa selville ollenkaan kehonkoostumusta.

Esimerkiksi todella lihaksikkaat ihmiset ovat painoindeksin mukaan ylipainoisia ja se pitääkin periaatteessa paikkansa. He painavat ehkä liikaa, mutta se on hyvää painoa, eikä terveydelle vaarallista tiettyyn pisteeseen asti. Toinen ääripää on, että hoikka ihminen on painoindeksin mukaan terve, mutta keho koostuu liikaa rasvasta. Näiden lisäksi painoindeksistä ei saa selville viskeraalirasvan määrää, joka on terveydelle haitallisinta. Viskeraalirasva tarkoittaa sisäelinten ympärille kertynyttä rasvaa.

Pelkästään painoindeksin tuijottaminen ei kerro tarpeeksi, koska kehossa saattaa tapahtua muutoksia vaikka paino ei muuttuisikaan. Sen lisäksi voi ottaa käyttöön myös muita mittaustapoja. Kehonkoostumusmittaukset ovat siihen kattavin tapa. Sillä saa selville monia eri asioita painoindeksin lisäksi, kuten esimerkiksi painon, lihasten ja rasvan määrän, kehon tasapainoisuuden, rasvaprosentin ja viskeraalirasvan määrän.

Näiden lisäksi kehon rasvaprosenttia voi mitata ihopoimumittauksella. Mitattavia kohtia ihopoimumittauksessa on pääasiassa neljä (hauis, ojentajat, lapaluun alakulma, suoliluun harju), josta kustakin kohdasta otetaan kolme mittausta ja lasketaan näiden kolmen mittauksen keskiarvo. Tämä mittaustapa toimii parhaiten, jos kehon rasvaprosentti on viitearvojen sisällä, eli miehillä 15-25 % ja naisilla 20-30 %, koska mitä suurempi rasvan osuus, sitä suurempi on pihtimittauksen virhemarginaali.

Kehoa voi myös mitata yksinkertaisella vyötärön ympäryksen mittauksella. Sitä käytetään kuvaamaan keskivartalolle (vatsaontelon alueelle ja sisäelimiin) kertyvää liikarasvaa. Liian suuri vyötärönympärys merkitsee suurentunutta riskiä sairaustua tyypin 2 diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Se mitataan seisten paljaalta iholta alimman kylkiluun ja suoliluun harjun puolivälistä. Merkittävänä vyötärölihavuuden raja-arvona naisilla käytetään 88 cm ja miehillä 102 cm. Naisilla tavoitearvo on alle 80 cm ja miehillä 94 cm.

Näiden lisäksi hyvä mittaustapa on myös perinteinen mittanauha. Sillä voi mitata muutosta tarkasti, koska vaikka painoa ei putoaisi, niin kehossa voi silti tapahtua muutoksia ja senttejä lähteä joka puolelta. Peilin kautta pienempää muutosta ei välttämättä huomaa, mutta mittanauhalla saa ne pienetkin muutokset ylös. Usein myös omalle peilikuvalle tulee sokeaksi, koska peiliin katsotaan joka päivä, joten itsestään on hyvä myös välillä ottaa kuvia ja verrata niitä sitten edelliseen.

Mittaamisen kanssa kannattaa käyttää maalaisjärkeä. Koko ajan ei tarvitse olla puntarilla tai mittanauha kädessä, mutta säännöllisin väliajoin on hyvä tarkistaa näitäkin asioita ja sopiva mittausväli on jokaiselle yksilöllinen. Painoindeksin tuijottaminen ei johda mihinkään, koska se ei kerro tarpeeksi terveydentilasta ja kehonkoostumuksesta eikä se määritä ketään ihmisenä.

«
»